lauantai 7. maaliskuuta 2015

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Rakas verottaja...

Kohta se aika taas koittaa.
Verottaja muistaa meitä viime vuoden alustavalla tilinpäätöksellä. Sitten sitä jokainen itse omassa pikku päässään pohtii ja laskee, onko kaikki vähennykset oikein, mistä niitä voisi saada lisää ja tuleeko mätkyjä vai palautusta.

Mitä mieltä olet, olisiko sinulle hyödyksi, jos kävisin veroilmoitusta läpi kuvakaappauksin sitten kun se postiluukusta kilahtaa?

Vai onko verotus kohdallasi niin selvää pässinlihaa, että naureskelet ruudun sillä puolella minun yrityksilleni auttaa?

Täytyy muistaa, että verottaja en ole joten ne ohjeet ja neuvot jotka annan, ovat yleisiä.

Heitä kommenttia!


torstai 5. maaliskuuta 2015

Lisää ylimääräistä rahaa osa 2.

Olen puolen vuoden aikana kehitellyt (omasta mielestäni) hienoja tapoja saada lisää rahaa. Tässäpä muutama hyväksi havaittu (lisä)vinkki:

A) Booky.fi
Voit laittaa omia, hyväkuntoisia kirjoja myyntiin. Itse tyhjensin vanhempien ja sisarusten ullakot ja varastot ja pistin kirjat myyntiin. Tehtiin diili, jossa minä saan myynnistä 60% ja loppu menee heille.

B) Muuttoapu
Olen ilmoittanut kaveri- ja sukulaispiireissä, että tulen muuttoapuun 50€ päiväksi. Silloin tällöin joku muuttaa ja kaipaa edullista apua, ja sitten he soittavat minulle.

C) Remonttiapu
Vaikka olenkin finanssialalla töissä, ei se tarkoita ettenkö osaisi naulaa seinään naulata. Silloin tällöin joku tarvitsee apua laiturinkorjaamisessa tai terassin rakentamisessa ja arvatkaas kenelle silloin soitellaan?

D) Sähkölaskun tasaus
Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon sähköä oikeasti kuluu? Minä pienensin meidän sähkölaskua sillä, että käänsin lattialämmityksen lähestulkoon pois ja vedän kaikki pistokkeet pois pistorasioita käytön jälkeen. Turhaa työtäkö? 60€ /kk pienempi sähkölasku sanoo muuta.

E) Vesilaskun tasaus
Vesimittarit luettiin meillä viime viikon perjantaina. Eilen posti toi kotiin tasauslaskun, meidän hyväksi reilu 300€. Me käydään kerran viikossa lasten kanssa uimassa (suihku + sauna), joten kotona käytämme suihkua/saunaa 1-3 kertaa viikossa. Pienet tiskit tiskaan käsin ja pyykkiä pyöritän 1-2 koneellista viikossa.

Näillä säästää ja hankkii lisää rahaa vuodessa jo kivan summan. Vielä kun ylimääräiset rahat jakaa 4 osaan, saa maksettua ylimääräisiä lyhennyksiä lainoihin ja säästettyä samalla kertaa.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Onko ilmainen "ilmainen"?

Me suomalaisethan ollaan tunnetusti pihiä kansaa. Jos lehdessä sanotaan, että "tule ostamaan viisi kiloa appelsiineja, saat sankon kaupan päälle!", niin kaupan ulkopuolella on puolen kilometrin jono 20 minuuttia ennen kaupan aukeamista.

Mutta milloin tämä "ilmaisen tavaran" perässä juokseminen on oikeasti kannattavaa?

Tein ammattikorkeakoulussa ollessani pienimuotoisen tutkimuksen bonuskorteista. Tutkimuksessa selvisi, että bonusjärjestelmät ovat todella kalliita kehittää ja varsinkin ylläpitää. Ja kukahan senkin laskun maksaa?

Kauppa ostaa tuotteen A hintaan 5€/kpl. Siihen lisätään kaupan kiinteät/muuttuvat kustannukset (+30%), kate (+50%), mahdollinen tuleva alennus (+15%) sekä alv (24%) ja myydään iloiselle kuluttajalle hintaan 13,90€.

Ikävä pudottaa sinut maanpinnalle.

Netissä ja varsinkin Facebookissa olen törmännyt tarjouksiin, jossa postausta jakamalla ja siitä tykkäämällä, kuluttaja osallistaa jonkin kalliin tuotteen arvontaan. Kun sitten arvontapäivä lähestyy, sivusto häviää kuin tuhka tuuleen.

Toinen kikka on julkaista Facebook sivulla, jonkun muun yrityksen mainoksia, jolloin palkintojen saamattomuus ei kaadu omaan niskaan.

Ja kohta ihmetellään, miksi sähköpostiin tulee niin paljon roskapostia ja mainoksia.

Milloin me opitaan, että ilmaisia lounaita ei ole?

Jos joku on oikeasti voittanut näistä jotain, lupaan harkita sanojeni peruuttamista. Muussa tapauksessa en.

Terveisin,
nimin. kuuntelee vierestä kun ystävä X viettää 9 tuntia tietokoneella ilmaisia tavaroita ja palkintoja jahdaten...


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Miten Clickbank toimii osa 2/2

Viime viikolla kävin läpi miten Clickbank toimii ja tänään on aika käydä läpi miten Clickbankilla voi tehdä rahaa.

Clickbank on siis suunnaton tavaratalo, josta voit etsiä sopivia tuotteita, joita markkinoit omassa blogissasi tai nettisivuillasi. Tuotot vaihtelevat tuotteen mukaan ja voivat olla 15% jopa 90% tuotteen hinnasta.

(Sivuhuomautus: muita samantyyppisiä tapoja ansaita rahaa on mm. TradeTracker.fi, Tradedoubler.fi ja CJ affiliate by Conversant ent. Comission Junction.)

Clickbank on kuitenkin erikoistunut digitaalisiin tuotteisiin, jotka ovat heti ladattavia e-Kirjoja ja audio-ohjelmia.

Paras keino ansaita rahaa Clickbankilla, on sovittaa tuote mahdollisimman hyvin omaan blogiin tai nettisivuun sopivaksi. Ja mikä luo vieläkin enemmän uskottavuutta, sinun tulee ensin itse ostaa tuote ja testata sitä ennen kuin voit markkinoida sitä muille.

Sivustolta löytyy todella kattava tietopankki "Knowledge base", josta löydät tietoa miten aloittelevan affiliaten on hyvä toimia ja miten saada tuotteitaan myyntyä.

Osa tuotteista on vanhoja, joten kannattaa tarkistaa myyntisivu, ennen kuin alkaa markkinoimaan. Ei näytä kovin hyvältä markkinoida vuonna 2015 tuotetta, joka on kirjoitettu vuonna 2010.

Varoituksen sana:
Hyvät myyntipuheet vievät mennessään. Kun myyntilauseita lukee kerta toisensa jälkeen, niihin alkaa itsekin uskoa. Pari kertaa olen haksahtanut hyvään myyntipuheeseen jonka jälkeen olen tuotteen ostanut. Karu totuus on kuitenkin iskenyt sen jälkeen kun oikeaa tuotetta ei olekaan vaan tarkoituksena on saada mahdollisimman moni ostamaan "tyhjä tuote".

Ei ole olemassa nopeaa tapaa tehdä rahaa. Ei ole mitään ohjelmaa, joka koneeseen asennettuna, tuottaa sinulle $500 - $2500/vuorokausi. Ei ole. Ei. Tuloksen suuruus riippuu sinun työpanoksestasi, ahkeruudestasi, mielenkiinnostasi, ajastasi, pitkäjänteisyydestäsi ja kärsivällisyydestäsi. Joskus onni potkaisee ja oikoo pari mutkaa mutta muuten se on vain ja ainoastaan sinun käsissäsi.

Clickbankilla tehdään rahaa mutta täysin toisella tavalla.

Olen tehnyt "töitä" nettimarkkinoinnin parissa jo jonkin aikaa (tämä on toinen juttu josta kerron joskus jos siltä tuntuu). Ensimmäinen asia, jolla saat jotain myytyä yhtään kenellekään, on luottamus. Kukaan ei ole niin hullu, että ostaisi sattumalta sinulta €89 maksavan tuotteen vain koska kehut sitä keskustelupalstalla.

Ensin sinun on luotava maine - hyvä ja luotettava maine - jonka jälkeen ihmiset alkavat uskoa mitä sanot ja sen jälkeen saat heidät ostamaan.

Ihan sama pätee missä tahansa muussa ammatissa, myös pankissa. Jos asiakas ei luota sinuun, hän ei osta.

Yksi ihminen tällä alalla on kiistatta ylitse muiden, John Chow. Kuuntelin hänen videoitaan ensimmäisen kerran vuonna 2009 ja vuonna 2013 ostin häneltä kattavan paketin affiliate markkinointiin liittyen. Paketti oli kallis, mutta en ole katunut. Tuossa paketissa oli kaikki mitä aloittavan affiliate markkinoijan tulee tietää.

Toki voit käyttää pari vuotta kokeilemiseen ja virheisiin ja polttaa siinä sivussa pari tonnia ja hermot savukkeista puhumattakaan, mutta jos bloggaaminen ja affiliate markkinointi kiinnostaa, aloita tästä.

Lue tuoteseloste tarkasti ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Tuote on englanninkielinen. Duunari Romppainen ei ole vastuussa ostoksistasi, motivaatiostasi tai päätöksistäsi. Milloinkaan.


maanantai 2. maaliskuuta 2015

30 päivän haasteen ensimmäinen viikko takana - mikä tilanne?

Viikko sitten pyörähti käyntiin blogin ensimmäinen haaste, jossa tarkoituksena on kerätä kasaan 2 000€ 30 päivän aikana.

Tässä minun ensimmäisen viikon tulokset:

Tiistai:
pullonpalautus 8,50€

Keskiviikko:
-

Torstai:
Luontoarvan voitto 1€

Perjantai:
Booky.fi:n kirjamyynti 54,50€

Lauantai:
Kirpparimyynti kulujen jälkeen 83€

Sunnuntai:
-

Maanantai:
Veikkausvoitot yhteensä 16,40€

Yhteensä 163,40€ (tavoite 500€)

Hieman tavoitteesta jäljessä mutta sehän ei menoa haittaa!
Viikon päästä uusi katsaus!

ILMAINEN "50 tapaa säästää rahaa - Nyt" e-Kirja on ilmestynyt

Saat ilmaisen e-Kirjan liittymällä blogin uutiskirjeen tilaajaksi.

e-Kirja lähetetään sähköpostiosoitteeseesi 24 tunnin sisällä rekisteröitymisestä.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen milloin tahansa, uutiskirjeessä olevan "Unsubscribe" linkin kautta.

Uutiskirjeitä tulee säännöllisen epäsäännöllisesti 1-3 kertaa kuussa. 

Kiitos ja Onnea Säästämisen Tiellä!

Illalla tarkempia tietoja miten ensimmäinen viikko allekirjoittaneella meni haasteen parissa...


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ensimmäisen kuukauden tilinpäätös

Minun on kyllä pakko myöntää, että ajatuksissani huijasin eilen - tahattomasti. Kirjoitin eilisen postauksen loppuun että tänään kerron miten helmikuu taloudellisesti meni mutta enhän minä voi  kertoa, koska olen kertonut teille taloudestani asioita puolen vuoden viiveellä.

Toisin sanoen, aloitin tässä blogissa kertomani talouden pidon 7 kuukautta sitten. Eihän se olisi ollenkaan reilua, jos en kertoisi teille mitä alussa on tapahtunut vaan kertoisin teille mikä tilanteeni on nyt. Aloitin blogin kirjoittamisen viimekuussa, koska tulokset hämmästyttivät itsenikin ja halusin jakaa tietoni kaikille muille.

Joten todellisen helmikuun tilanteen kuulette syksyllä. Pahoittelen tätä lapsusta.

Mutta mennäänpä asiaan!

Eli lähtötilanne, josta lähdin 7 kuukautta sitten (elokuu 2014) liikenteeseen, löytyy täältä. Olen tehnyt tiettyjä, pieniä ja harkittuja toimenpiteitä joka kuukausi, jotta olen saanut talouteni paremmaksi. Näet joka kuukausi yhteenvedosta, millaisia toimenpiteitä olen tehnyt.


#1 muutos:
Kilpailutin puhelinliittymäni. Yritän aina löytää parhaan tarjouksen liittymistä ja langattomasta netistä. En mielelläni tee kahden vuoden kytkysopimuksia, koska niistä on älyttömän vaikea päästä eroon. Vaihdoin lasten ja omat liittymät Soneralta DNA:lle ja säästin 15€/kk.

#2 muutos:
Pienensin asuntolainani lainaturvavakuutusta hieman. Lainaturvavakuutus on pakko olla, jotta lapset eivät joudu maksamaan lainaa jos minulle jotain sattuu. Lainaturva kattaa 60% lainan määrästä jos joudun yliluonnollisten liigaan ennen aikojani. Lopun 40% lapset saavat kokoon kun isovanhemmat myyvät kodin (kaukaa viisas tekee testamentin). Tässä kohtaa on varaa jopa laittaa koti myyntiin hieman halvemmalla, jotta se saadaan nopeasti kaupaksi.

#3 muutos:
Työmatkakustannusten leikkaus. Päätin säästää osan työmatkoistani sillä, että siirryin autolla ajamisesta julkisiin kulkuneuvoihin. Harvensin työajoa ensimmäisen kuun aikana siten, että 4 pv ajoin autolla töihin ja 1 päivänä menin busseilla. Tämän lisäksi aloin käymään kävellen lähikaupassa ison marketin sijaan, joten vapaa-ajan ajoa tuli myös vähemmän. Pidemmän päälle tämä ei toimi, sillä yksittäisten bussimatkojen kulu syö dieselistä saadut säästöt.

#4 muutos:
Apteekkilaskun pienentäminen. Meidän perheessä suurin osa apteekkilaskuista menee lääkkeisiin. Viiden euron säästö tulee siitä, että en syötä D-vitamiinia itselleni ja lapsille joka päivä vaan 5 päivänä viikossa, jolloin purkki säilyy hieman pidempään.

#5 muutos:
Parturi/kampaamon kilpailutus. Vaikka tässäkin säästöä kertyi vain 10€ pelkällä kilpailutuksella, ensi kuussa aion tehdä niin, että pidennän parturikäyntien väliä 1-2 viikolla. Leikkuun hinta pysyy samana mutta kuukausittaista maksua se vähentää sitäkin enemmän.

#6 muutos:
Veikkaukseen menevän rahan pienentäminen. Olen ikuinen optimisti. Haluan unelmoida siitä lottovoitosta. 65€ veikkauksen sivuille kuussa oli kuitenkin turhan iso panostus. Niinpä päätin leikata siitä yli puolet ja katsoa olisiko sittenkin ensi kuussa järkeä poistaa loputkin menot Veikkaukseen.

#7 muutos:
Ruokamenojen pienentäminen. Tämä oli yllättävän helppoa siten, että katsoin tarjouksessa olevia tuotteita ja suunnittelin ruokalistan sen mukaan. Silti nälkä lähti joka päivä eikä lapsetkaan valittaneet ruuan mausta. Ensi kuussa aion tehdä sen, että vaihdan "normi" tuotteet kaupan omaan merkkiin, mikäli kyseinen tuote on edullisempi ja katsoa miten paljon säästöä kertyy.


#8 muutos:
Maksullisten TV kanavien lopettaminen. Kun rajoitin television katsomista 2 tuntiin päivässä ja lopetin maksulliset TV kanavat kokonaan, lapsista tuli yllättävän rauhallisia. Televisio menee meillä kokonaan kiinni viimeistään klo 19 jolloin lapsetkin rauhoittuvat yöunille paremmin. Vielä kun pääsisi tuosta TV verosta eroon...

#9 muutos:
Verokortin tarkistus. Päätin laskettaa loppuvuodelle uuden verokortin. Tulokseni 60€ enemmän rahaa käteen kuussa eikä siltikään ole huolta, että joutuisin maksamaan veromätkyjä.

Lopputulos:

Vaikka edelleen olen n. 790€ tappiolla kuukaudessa, muutos on joka tapauksessa hyvään suuntaan menossa. 340€ säästöä ensimmäisenä kuukautena ei ole huono, ei ollenkaan.

Tavallaan tämä tappio ei ole todellinen, sillä enhän minä vielä tässä vaiheessa pysty siirtämään rahaa epäsäännöllisten menojen tilille. Se ammotti edelleen tyhjillään ja pakokauhun vallitessa odottelin, milloin ensimmäinen yllättävä lasku päättää tipahtaa postiluukusta.

Onneksi kuun aikana oli kaksikin onnenpotkua. Vanhempani lähettivät "lahjarahaa" 300€ ja sain vakuutusyhtiöstä vakuutukskorvauksen lasten lääkkeistä, yhteensä n. 250€. Tämän rahan jaoin kuun lopussa 4 osaan.

Lainasummien normaali lyhennys = 1 317,45€ + ylimääräinen lyhennys 137,50€ jolloin lainamäärä pieneni summaan  216 545,05€.

Säästöön kertyi 100€ kk mikä menee normaalisti joka kuukausi + ylimääräinen säästö 137,50€, jolloin säästössä on tällä hetkellä yhteensä 9 037,50€.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Miten Clickbank toimii osa 1/2

Lupasin tuossa muutama päivä sitten kertoa hieman tarkemmin, miten Clickbank käytännössä toimii. Tarina on pitkä, joten olen jakanut sen kahteen osioon.

Clickbank on sivusto, jossa on myytävänä tuhansia erilaisia digitaalisia tuotteita. Kategorioita on taiteesta ja viihteestä matkailuun, terveydenhoidosta politiikkaan.

Voit rekisteröityä Clickbankiin joko myyjänä (vendor) tai markkinoijana (affiliate). 


Käyttäjätunnus kannattaa valita huolella, sillä se tulee näkyviin joka ikiseen linkkiin, jonka maailmalle lähetät (nimin. idiootti joka ei tiennyt tätä ennen rekisteröitymistä).

Eniten tienaavat affiliatet ovat tehneet itselleen useita eri tilejä. Itse en (vielä) ole ymmärtänyt miksi.

Rekisteröitymisen/kirjautumisen jälkeen pääset aloitussivulle, joka näyttää suurinpiirtein tältä. Jos ostat tuotteita sivustolla olevien linkkien kautta, kasvata jonkun muun rahapottia. Joten ole varovainen mitä ostat.

Sivun ylälaidassa on teksti "Marketplace" jota klikkaamalla pääset valitsemaan itsellesi sopivia tuotteita.


Marketplace sivu ei eroa etusivusta kovinkaan paljon, ennen kuin rullaat sivun puoliväliin saakka. Sieltä löydät kategoriat, josta voit alkaa tutkailemaan millaisia tuotteita sieltä löytyy.


Kuten sanottua, kategorioita on todella runsaasti. Kun klikkaat jotain kategoriaa (tässä esimerkissä e-business and e-marketing) valkoisen nuolen kohdalta, sen alle ilmestyy alakategorioita. Tässä tapauksessa esimerkiksi "Affiliate Marketing", "Article Marketing", "Banners", "Blog Marketing" jne. Aakkosjärjestys helpottaa meitä "en-tykännyt-koulussa-äidinkielestä" ihmisiä.

Kun sitten löydät sopivan alakategorian ja klikkaat siitä, saat eteesi listan (yleensä useita sivuja pitkiä listoja), jossa tuotteet ovat jonkinlaisessa järjestyksessä. Pääset muuttamaan järjestysperustetta sivun ylälaidassa olevasta vetolaatikosta "Sort results by".

Klikkaamalla tuotteen nimeä (punaista tekstiä laatikon ylälaidassa), pääset näkemään millainen myyntisivu tuotteella on. Tässähän myyntityö on tehty markkinoijan kannalta äärimmäisen helpoksi: kaikki on tehty jo valmiiksi. Teoriassa sinun ei todellakaan tarvitse tehdä muuta, kuin saada potentiaaliset ostajat tälle sivulle ja ostamaan tuote. Provikat kilahtavat taskuusi alta aikayksikön.

Esimerkki tuotesivu

Tuotteen "myyntilaatikossa" näet punaisen nappulan, jossa lukee "Promote" sekä sen yläpuolella summan "avg $/sale 23.27". Tämä tarkoittaa sitä, että keskiarvoinen myyntiprovisiosi on $23.27 eli noin 18,60€ / myyty tuote. Enää sinun tarvitsee myydä 160 tuotetta per kuukausi niin olet ansainnut palkkasi.

Noh, eihän se ihan noin mene. Sillä tämä on vain yksi tuote jota myydä. Parhaimmat markkinoijat myyvät monia tuotteita useita kappaleita ja saavat "pienistä puroista suuren virran".



"Promote" nappia painamalla, pääset rakentamaan itsellesi myyntilinkkejä:

Tässä on valmiina käyttäjätunnuksesi, joten paina vain "Create" nappia...


Ensimmäisellä rivillä on linkki, joka vie suoraan myyntisivulle. Tuo on linkki, jota voit jakaa kenelle tahansa potentiaaliselle asiakkaalle. Et voi muokata linkkiä millään tavalla, sillä jos muokkaat, otat suuren riskin, että linkki ei toimi tai provisiot eivät kirjaudu sinulle.

Alapuolella on linkki, jota käytetään esimerkiksi blogitesteissä näin. Kopioit tekstin blogiisi tai nettisivuillesi ja vaihdat "Click Here!" tekstin valitsemaasi tekstiin tai sanaan.

Helppoa kuin heinänteko!

Huomenna on maaliskuun ensimmäinen päivä ja on aika paljastaa millainen helmikuu oli talouteni kannalta. 

Maanantaina pääset lukemaan Clickbankin toista osiota.

Ja hei, jos tämä tuntuu turhalta/tyhmältä tiedosta, olisitko ystävällinen ja ilmoittaisit siitä vaikka komenttikenttään. Kukaan ei tykkää tehdä turhaa työtä, josta ei ole kenellekään hyötyä. Tämä vain on, kuten kerroin aiemmin, lähellä sydäntäni ja haluan antaa muille mahdollisuuden välttää niitä virheitä, joita itse alussa tein.



Voisiko joku viisaampi selittää...

En minä nyt ihan kaikkea tiedä joten voisiko joku viisaampi valaista asiaa.

Asia poikkeaa hieman aiheesta mutta silti ajattelin (jälleen kerran) sohia ampiaispesää.

Kiinnitin huomiota erääseen mainokseen Facebookissa. Mainos oli kiinnostava ja liittyi talouden hallintaan. Mainoksessa markkinoitiin e-Kirjaa, joka ei kuitenkaan ollut kirjallisuuden ammattilaisen tai ekonomin kirjoittama.

Kuitenkin ihmiset ampuivat hyvää tarkoittavan tuotteen ja mainoksen alas välittömästi. Ihmiset, jotka eivät tuotetta olleet edes ostaneet saati kokeilleet väittivät, että e-Kirjan tehtävät eivät tee sitä mitä mainoksessa luvataan.

Pahiten otti aivoon se, että tuote lytättiin, koska arvon 40-v rouva ei saanut tuotetta ostettu suoraan Omena Phonellaan mainoksessa esitetyn linkin kautta.

"Minä kuulun siihen kansanjoukkoon, joka ei tällaisia appseja iphoneensa lataile. Harmi!" oli vastaus, kun kirjoittaja yritti ratkaista potentiaalisen asiakkaansa ongelman. Ja että ihan kansanjoukkoja on muodostettu olemaan lataamatta jotain appia omenaan. Tämä 40-v rouvashenkilö näytti itse toimivan "konsulttina" ketjuyhtiössä. Senhän pitäisi jo selittää paljon. Minä tiedän ainakin, että tällaisten kommenttien johdosta, en tule koskaan kyseistä ketjua kannattamaan.


Että pistää ihan vihaksi kirjoittajan puolesta.

Alkuperäinen kysymys siis kuuluu:

Mikä saa ihmisen käyttäytymään näin - mollaamaan jotain mitä ei ole itse edes vaivautunut kokeilemaan?

Kuvittelevatko he, että maailma pyörii vain heidän ympärillään ja että kaikkien muiden neuvot ja ideat ovat täysin turhia koska he itse asuvat kehä kolmosen sisäpuolella ja kirjoittaja ei?

Että pistää ärsyttämään tällaiset imbesillit.

Kiitos ja anteeksi.

torstai 26. helmikuuta 2015

Mistä löytää parhaat alennuskoodit?

Miten paljon teet ostoksia verkon kautta?
Verkkokaupoista ostaminen on tehty mahdollisimman helpoksi, jolloin voit ostaa milloin ja mistä tahansa ihan mitä tahansa.

Kun tilaat vaatekaupasta ostoksia, ostosten loppusumma jyvitetään pieniin kuukausieriin, jolloin olet naimisissa vaatekaupan (tai Klarnan) kanssa parisen vuotta. Ja korko juoksee.


Ymmärrän, että verkkokauppaostokset ovat kätevä tapa kiireisille business-vanhemmille mutta suosittelen silti harkitsemaan ostoksiasi. Jos tarvitset jotain, käytä silloin ainakin kaikki mahdolliset alekoodit.

Ne löydät kätevästi Alennuskoodi.fi sivustolta. Koodit ovat voimassa olevia ja palvelu toimii samalla periaatteella kuin esimerkiksi Arvontasivut.com.

Voit selata alekoodeja ja kilpailuja ja valita parhaat päältä.


Olen kuullut, että jotkut ostavat tuotteita mahdollisimman paljon alennuksella ja vievät paikalliselle kirpputorille myyntiin pienellä voitolla. Ja jonkun myyn taas myyvän kaikki saadut voitot.

Jokainen tehköön makkaran mieleisekseen...

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tulossa ilmainen e-Kirja "50 tapaa säästää rahaa"

Olen tässä aikani kuluksi hahmotellut iltaisin e-Kirjaa "50 tapaa säästää rahaa". e-Kirjan tarkoituksena on kertoa 50 nopeaa, helppoa ja käyttökelpoista keinoa miten rahaa saa säästettyä nyt-heti-välittömästi.

Kun julkaisen e-Kirjan, sen saa TÄYSIN ilmaiseksi - mutta yksi pikkuriikkinen ketunhäntä tässä piilee. e-Kirjan saa nimittäin, kun tilaa blogin uutiskirjeen.

Uutiskirjekin on ilmainen, joten et oikeastaan menetä yhtään mitään. Paitsi että lähetän silloin tällöin säännöllisen epäsäännöllisesti sinulle uutiskirjeitä, joihin voit reagoida tai olla reagoimatta. [uutiskirjeet eivät tule tukkimaan sähköpostiasi eikä sähköpostiosoitettasi luovuteta kolmansille osapuolille. Sen lupaan.]

Uutiskirjeen voi peruuttaa milloin tahansa. Ne, jotka ovat uutiskirjeen jo tilanneet, saavat e-Kirjan itselleen hieman toisella tavalla.

Joten pysyppä pöksyissäsi, e-Kirja on jo ihan nurkan takana!

p.s. e-Kirja on heti-ladattava PDF-tiedosto, 
jonka voit tallentaa omalle kotikoneellesi. 
Ei se enää kuulosta yhtä hienolta kuin 
e-Kirja - eikä yhtä pelottavalta...


tiistai 24. helmikuuta 2015

Miksi "tienaa rahaa äkkiä" jutut ei toimi?

Tämä aihe on toooodella lähellä sydäntäni. Olen nimittäin haksahtanut näihin muutamankin kerran. Rahallista häviötä on tullut 500€ - 1000€ 10 vuoden aikana joten en voi sanoa, että olisin katkera näistä haksahduksista.

Onhan Clickbank* kaikille tuttu?

Clickbank toimii** sillä periaatteella, että etsit kauppapaikasta tuhansien tuotteiden joukosta itseäsi kiinnostavat tuotteet, markkinoit niitä muille ja kun muut ostavat, sinä kerään provikat (vaihtelee 25% - 90% välillä) taskuusi. Helppoa kuin heinänteko!

Paitsi että...
Et voi koskaan tietää, millainen tuote oikeasti on, ellet osta sitä ensin itse. Törmäsin tässä taannoin erääseen tuotteeseen, jollaista en ole koskaan aikaisemmin nähnyt...

Löysin YouTubesta viime vuonna videon, jossa parikymppinen nuori mies puhui Google Sniperista*. Hän oli videossa niin vakuuttava, että päätin klikata linkkiä. Se vei minut monien tuntien videoviidakkoon, jossa toinen toistaan vakuuttavampi henkilö, puhui Google Sniperin ja muiden tuotteiden puolesta. Olin niin vakuuttunut, että tällä tehdään helppoa rahaa, että päätin investoida tuotteeseen.

Kun olin tehnyt ensimmäisen oston, sain kehotuksen hankkia "lisäosia" ostettuun tuotteeseen ja kun kieltäydyin, minulle ehdotettiin aina vain seuraavaa. Nämä "lisäosat" olivat hinnaltaan $39 - $249 väliltä. Arvioin, että siinä vaiheessa kun minä menetin mielenkiintoni, olisin maksanut lisäosista noin $896.

Olin käyttänyt tietokoneella aikaa kolmisen tuntia ja kello lähenteli 01.00. Päätin siis jättää leikin sikseen ja lähteä nukkumaan. Olin pettynyt ja vihainen, koska niin helpolta kuulostava juttu oli osoittautunut todella monimutkaiseksi.

En tiedä, jos minulla olisi ollut enemmänkin tietoteknistä osaamista, olisinko katsonut jutun loppuun ja tehnyt sillä rahaa mutta tällä tiedolla ja taidolla, se ei ollut minun juttuni.



Olen myös törmännyt tuotteisiin, joissa ei itsessään ole yhtään mitään myytävää. Ideana on siis vain saada ihmiset ostamaan tyhjä tuote ja myymään sitä hullunlailla muille hölmöille.

Älkää ymmärtäkö väärin, Clickbank toimii ja siellä on oikeasti hyviäkin tuotteita. Mutta aikaa ja rahaa tähän palaa kun joudut ostamaan ja kokeilemaan tuotteet ensin itse ja sitten markkinoimaan niitä muille.

Itse löysin äänikirjan "Miten päihittää ADD/ADHD"*, joka oli hinnaltaan vain $19. Ei paha. Ostin ja kuuntelin ja muutamia vinkkejä sieltä sain mutta tottahan se on, että kaikki ohjeet ja neuvot eivät päde jokaiseen lapseen.

Jos kiinnostuit Clickbankistä ja jos sinulla on blogi tai nettisivuja, älä lähde soitellen sotaan vaan odota, että saan tehtyä muutaman postauksen kyseisestä aiheesta. Sitten päätä, onko Clickbank sinun juttusi vai ei.


Videon lopussa olevaa linkkiä klikkaamalla kasvatat 
videon tekijän rahakasaa, et minun. 
Ja ei. Minä en ole tuo kyseinen henkilö. 
Osaan puhua englantia mutta en 
noin vakuuttavasti...

**tarkempi info, miten Clickbank toimii, kuvaruutukopioilla on tulossa hieman myöhemmin. Kärsivällisyyttä pyydän.

maanantai 23. helmikuuta 2015

30 päivän haaste - 2000 €

Blogin historian ensimmäinen haaste lähtee tästä käyntiin!

30 päivää - 2000€

Kuka tahansa voi osallistua ja tulokset julkaistaan kerran viikossa.

Haasteen säännöt:
Kiellettyä on:

  1. lainata rahaa yhtään mistään
  2. tehdä pirusti ylitöitä
  3. valehdella tilanteensa
Sallittua on:
  1. kerätä pulloja
  2. tehdä erilaisia hanttihommia
  3. ottaa bonukset/lomarahat/lomaltapaluu rahat/pekkaspäivät mukaan haasteeseen
  4. saa veikata mutta rahaa ei saa käyttää enempää kuin 20€
  5. epäsäännölliset tulot otetaan huomioon
Homma etenee siten, että avaat mahdollisimman nopeasti itsellesi uuden tili "Haastetili 2000€". Joka kerta kun saat ylimääräistä tai epäsäännöllistä tuloa, laitat rahat tuolle tilille. 30 päivän kuluttua katsomme tilin saldon ja rahat käytämme seuraavasti:

10% annat hyväntekeväisyyteen
18% säästät toiselle tilille (aloitat kerryttämään puskurirahastoa*)
18% kulutat hyvällä omallatunnolla (vie perhe syömään tai kylpylään)
18% siirrät matka/lomatilille
18% siirrät koulutus/kirjatilille 

Jos saat tilille kerättyä enemmän kuin 2000€ Onneksi Olkoon! Saat kerätä sinne ihan niin paljon kuin haluat.

Keinoja, millä saat hankittua lisää rahaa, löydät esimerkiksi täältä ja täältä sekä Tarkan Markan Blogista.

Kysyttävää?
Hyvä. Ei muuta kuin Onnea Matkaan!!

P.S.
Juteltiin lasten kanssa pari viikkoa sitten, että he haluavat lähteä ulkomaille lomillaan. Kahden seuraavan vuoden matkasuunnitelmat on siis tehty puolestani ja nyt on ainoastaan tarve hankkia rahat, maksaa matkat ja lähteä reissuun...


New York


Pariisi


Lontoo


Kalifornia


Edinburgh

Budjetti pauttiarallaa 16 600€. Ei paha...

*puskurirahasto ei tarkoita oikeaa rahastoa vaan tiliä, johon kerrytät 3 kuukauden palkan verran rahaa. Tältä tililtä teet niitä hankintoja, jotka tulevat yhtäkkiä, yllättäen, ilman minkäänlaista varoitusta, kuten mm. pesukone pimahtaa, mikro leviää, unohdat hääpäivän tai puolisosi syntymäpäivän jne. Rahaa EI SAA KÄYTTÄÄ MIHINKÄÄN MUUHUN!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Miten päästä eroon pikavipeistä?

Pahin mahdollinen virhe, jonka voit elämässäsi tehdä, on maksaa velkaa pois velalla. Tiedäthän sen tilanteen kun menet pankkiin hakemaan "remonttilainaa" jolla maksat kalliit korttilainat ja pikavipit pois. Kuulostaa tosi houkuttelevalta mutta ongelma tulee viikon päästä eteen, kun sinun pitää ostaa pesukone, viedä auto huoltoon tai lapset tarvitsevat uuden vaatekerraston.

Sanot itsellesi: "Minä ostan vain tämän luottokortilla, sitten en enää osta mitään muuta..."
Ja hups, kohta luottokortti pilkottaa jälleen tapissaan ja sinä kamppailet vielä suurempien lyhennyserien kanssa.

Luottokorttien ja pikavippien yhdistely ei vain toimi. Piste.

Parempi keino on tämä:

Älä tee enää velkaa.

Lopeta luottokortit kokonaan. Suurin osa pankeista jyvittää luoton laskun edelleen, esimerkiksi 5% luoton määrästä, maksettavaksi, joten sinun ei tarvitse maksaa loppuvelkaa kerralla pois.

Tässä seuraavassa vinkissa on kahdenlaista koulukuntaa ja pankkilaisena minun pitäisi toki suositella sinulle jälkimmäistä mutta itse olen huomannut, että ensimmäinen toimii parempana motivaattorina.

Tavoitteena tulevaisuudessa...?

Keino 1.
Listaa paperille kaikki luotot joita sinulla on. Tee paperille (tai tietokoneelle) ruudukko, johon kirjoitat Luoton myöntäjä, Luoton määrä ja Kuukausilyhennys.

Tämän jälkeen laita nuo luotot suuruusjärjestykseen luoton määrän mukaisesti. Aina kun saat ylimääräistä rahaa, maksa ylimääräinen lyhennys siihen lainaan, jossa luoton loppusumma on kaikista pienin. Tällä tavalla saat maksettua yhden luoton nopeammin pois etkä tuskaile luottojen määrästä sen enempää. Kun olet saanut pienimmän luoton maksettua, siirrä sen luoton kuukausilyhennyksestä puolet toiseksi pienimmän luoton kuukausilyhennykseen ja toinen säästöön.

Esimerkki:
Luottokortti A, velan määrä 2 852€, kk lyhennys 60€
Luottokortti B, velan määrä 4 556€, kk lyhennys 100€.

Kun olet maksanut luottokortin A pois, siirrä sen kk lyhennyksestä 30€ luottokortti B:n lyhennykseen (100€ + 30€ = 130€). Näin saat maksettua Luottokorttia B nopeammassa tahdissa pois ja kohta sekin on maksettu. Jatka samalla tavalla jokaisen luoton kanssa.

Keino 2.
Tarkista jokaisen luoton korkoprosentti ja aloita ylimääräisten lyhennysten maksaminen siihen lainaan, jossa korkoprosentti on suurin. Pitkässä juoksussa maksat muutamia satasia vähemmän korkoja pankille mutta itsellä tämä ei ainakaan pitänyt motivaatiota kovinkaan hyvin yllä.

Entäs ne pikavipit?
Älä maksa niitä osissa vaan kerralla pois jos ne ovat alle 500€ suuruisia. Mitä nopeammin saat ne maksettua pois, sitä nopeammin saat taloutesi tasapainoon. Jos pikavipin kokonaislainamäärä on yli 500€ jaa laskunmaksu 2 tai korkeintaan 3 erään.

Huomenna haastan sinut ansaitsemaan 30 päivän aikana ylimääräiset 

2 000€. 

Oletko valmis?




lauantai 21. helmikuuta 2015

8+1 huippusäästövinkkiä yh-perheille

Meillä yh-vanhemmilla rahan kanssa taiteilu on ihan omaa luokkaansa. Menot kun yleensä tuppaavat olemaan samansuuruiset kuin kahden vanhemman perheissä.

Jos on ollut todella kaukaa viisas, viksu ja vilmaattinen, on jo nuorena aikuisena tehnyt tarvittavia toimenpiteitä varmistaakseen talouden tasapainon missä elämäntilanteessa tahansa.

Meille muille tuo tasapaino löytyy kantapään - eli sen vaikeimman - kautta.

Tässäpä siis 8 kultahippua, joita ilman en olisi pystynyt säästämään rahaa:

  1. Suunnittele lapsille 4 viikon ruokalista. Etukäteen. Istu siis yksi viikonloppu nappuloiden kanssa saman pöydän ääreen ja kysy heiltä mikä on heidän lempiruokaansa. Vaihda sitten puolet terveellisempään vaihtoehtoon. Kun postiluukusta tipahtaa ruokakaupan tarjouslehti, katso mitkä tuotteet ovat tarjouksessa ja tee viikon ruokalista sen perusteella. Tässä yhdistyy kaksi arjen helpottajaa: aikaasi ei kulu ruokalistojen mietintään eikä rahaa valu hukkaan kallisiin eineksiin. Muista myös tehdä isoja satseja ja pakastaa osa aterioista. Ne on nopea ja helppo sulattaa jos kiire sattuu yllättämään.
  2. Mieti, mitkä ovat sinulle itsellesi ne kaikista tärkeimmät asiat; ne, jotka auttavat sinua jaksamaan ja nollaamaan ajatukset. Se voi olla harrastus, opiskelu, ihan mitä vain. Laske edellisten 12 kk ajalta, miten paljon sinulta on mennyt siihen rahaa. Jos esimerkiksi harrastustoimintaasi kuluu rahaa 500€/vuosi, pienennä tuota summaa 15% (-75€) jonka jälkeen jaa loppusumma 12 kk. Vaikka oma aika on ensiarvoisen tärkeää, pienennä menoja tässä kohtaa hetkellisesti - yhden vuoden ajaksi.
  3. Rahaa menee yllättäen pieniin heräteostoksiin, kahviloihin, limpparilaseihin uimahallin kahviossa jne. Kerää yhden kuukauden ajalta kuitit ja katso millaisia sekalaisia menoja sinulla on. Kerro se summa 12 kk ja katso miten paljon noihin heräteostoksiin rahaa kuluu vuodessa. Esimerkiksi kerran viikossa 2 lapsen kanssa hampurilaiskeikka Heselle kustantaa keskimäärin 25€ ja vuodessa 1300€. Tuolla summalla voisi vaikka käydä viikon ulkomailla nappuloiden kanssa jos Hesen "maittavat" ateriat malttaa jättää väliin yhden vuoden ajaksi.
  4. Tehkää ystävien tai naapuruston kesken siivous-/lapsenvahti-/yökylä-/vaatteidenkierrätys-/kuljetusrinki. Vuoro vaihtuu viikottain ja jos perheitä on ringissä 6, jokainen toimii "kierrättäjänä" 8 kertaa vuodessa. Ei paha. Saat ylimääräisiä vapaita hetkiä kun nappulasi ovat kavereilla yökylässä ja säästät rahaa vaatteiden ostosta kun naapuri tuo heidän pieneksi jääneitä lastenvaatteita sinulle.
  5. Kerää pulloja. Tämä on hauska harrastus lasten kanssa. Käyn 3-5 kertaa viikossa lasten kanssa pienellä kävelylenkillä. Lenkki on 3,5 km pitkä mutta matkan varrella keräilemme pulloja, laskemme keltaisia autoja ja leikimme hippaa. Aina pulloja ei mukaan tartu. Pienistä puroista kasvaa suuria kuitenkin suuria virtoja jos löydätte 3 pulloa x 0,10€ x 5 kertaa viikossa x 52 viikkoa vuodessa = 78€.
  6. Kierrätä kirjat. Tiesitkö, että Booky.fin kautta voit myydä omia kirjojasi. Meiltä lähti kaksi kuukautta sitten 30 lastenkirjaa myyntiin á 5€/kpl. Niistä on myyty jo puolet, eli rahaa kilahti siitäkin 75€.
  7. Myy käsityötuotteita. Jos lapset ovat innokkaita askartelijoita (tai mikset itsekkin), myy niitä helposti Etsy.comin kautta. Palvelu on lähestulkoon ilmainen, ja voit itse määritellä miten houkuttelet ostajia kauppaasi. Muistathan ilmoittaa verottajalle, jos myyntituotot alkavat nousta huimasti. 3€ /kpl, 3 tuotetta viikossa tekee tuloja 458€ vuodessa.
  8. Kaksosten ja erityislasten vanhemmat saavat erilaisia alennuksia vaatekaupoista, kylpylöistä ja elokuvalipuista. Oletko varmasti osallistunut jokaiseen mahdolliseen yhdistykseen johon sinulla ja lapsillasi on mahdollisuus päästä? Esimerkiksi ADHD lasten huoltajat pääsevät avustaja-kortilla jopa ilmaiseksi huvipuistoihin, kylpylöihin ja elokuviin.
+ 1. Oletko kuullut tuetuista lomista? Yksinhuoltajat, työttömät, kaksosten ja erityislasten vanhemmat pääsevät omavastuu osuudella (esim. 150€/viikko) koko perheen voimin lomalle eri puolille Suomea. Lisätietoja löydät Googlaamalla Tuetut Lomat.

Kerro, oliko näistä vinkeistä sinulle todellista apua ja hyötyä. Kerro myös millaisia rahansäästövinkkejä sinulla on.


perjantai 20. helmikuuta 2015

30 päivän haaste. Lähdetkö mukaan?

 Tässä hieman esimakua maanantaina julkaistavasta haasteesta:

Tavoitteena kerätä 30 päivän aikana 2 000€. Sallittua on myydä omaa omaisuuttaan, kerätä pulloja ja tehdä extra-händimän-hommia naapurustussa tai sukulaisissa.

Kiellettyä on tehdä ylitöitä, hakea lainaa pankista sekä lainata rahaa kavereilta ja sukulaisilta.

30 päivää - 2 000€.

Kuka lähtee mukaan?


torstai 19. helmikuuta 2015

5 keinoa saada lisää rahaa

Huom! Huom! Huom!

Huomasitko, otsikossa ei lue "miten ansaita lisää rahaa" vaan "miten saada lisää rahaa". Jos et tiedä mitä eroa näillä on, pysy kuulolla.

Ansainta tarkoittaa sitä, että saat rahaa niistä tunneista, jotka vaihdat työntekoon. Kulutat 8-14 tuntia päivässä omasta vapaa-ajastasi työmatkoihin ja työpaikalla norkoiluun jolloin kerran kuussa työnantajasi kilauttaa tilillesi summan X.

Jos teet 40 tunnin työviikkoa, sinulla ei ole kovinkaan paljoa vaihtoehtoja kasvattaa X bruttopalkkaasi. Ellet sitten halua polttaa kynttilöitä molemmista päistä ja jonain päivänä päätyä sairaslomalle.

Sen sijaan, että yrittäisit lisätä bruttosummaa X, katso ympärillesi.

  1. Osaatko kertoa miten paljon rahaa sinulla on kiinni omaisuudessasi? Jos ynnäisit kaikki yhteen, miten suuren rahasumman saisit kasaan? Onko kaikki se omaisuus, joka kotoasi löytyy, aivan absoluuttisen tähdellistä - toisin sanoen, käytätkö jokaista tuotetaa vähintään 15 kertaa vuodessa? Jos vastaus on ei, raivaa kodistasi turhakkeet pois. Itse suosin ajatusta "1 huone kuukaudessa" jolloin raivaamisen kehtaa jopa tehdäkkin. Valitse siis huushollistasi yksi huone ja tyhjennä sen kaapeista kaikki kamat vaikkapa olohuoneen lattialle. Kovin montaa päivää et viitsi niitä siinä katsella, joten niille on pakko tehdä jotain. Lajittele tavarat 4 kasaan; myytävät, roskiin heitettävät, korjattavat, lahjoitettavat. Sitten varmaan tiedät, mitä kasoille pitää tehdä.
  2. Oletko varma, että olet hakenut kaiken mahdollisen tuen ja tehnyt kaikki mahdolliset verovähennykset, joihin sinä olet oikeutettu? Kelalta saa (ihme ja kumma) myös apua! Voit jättää Kelaan soittopyynnön ja päivän parin sisällä sieltä soitteleekin jo henkilökohtainen Kela-neuvojan. Hän kertoo mielellään millaisiin etuihin ja tukiin olet oikeutettu. Myös verottajan juttusilla kannattaa käydä. Vähätuloisilla on muun muassa oikeus veronmaksukyvyn alentumisvähennykseen mikäli verovelvollisen veronmaksukyky on oleellisesti heikentynyt. Jos siis sinulla on pienet tulot tai vastaavasti suuret lääkemenot, hae tätä vähennysoikeutta verottajalta. Se on harkinnanvarainen ja verotoimistojen välillä voi olla erojakin mutta ainahan sitä kannattaa yrittää. Jos olet oikein nopea, ehdit hakea vähennysoikeutta 5 edelliseltä vuodelta ja koska viime vuoden verotusta ei ole vielä vahvistettu, vähennysoikeuden voi hakea vuosilta 2010-2014. Parhaimmillaan sieltä saattaa tulla 700€/vuosi takaisin, joten jos 3500€ kiinnostaa, otahan yhteyttä verottajaan*
  3. Mene metsään. Luonnossa liikkuminen vahvistaa immuniteettiä ja on muutenkin hyväksi koko keholle. Kerää sieniä, marjoja ja pakurikääpää ja myy niitä torilla tai netissä. Parhaimmillaan pakurikääpästä maksetaan 90€ kilolta. Kannattaa tarkistaa, mistä pakurikääpää saa käydä hakemassa ja miten sitä käsitellään ennen myyntiä.
  4. Luovuta sukusoluja (mutta älä kerro puolisolle)
  5. Pese kesällä naapuruston kaikki matot 5€/matto.
*verottaja on ihan kiva kaveri kun sen kanssa keskustelee kunnioittavasti. Jokainen virkamies ja -nainen on otettu kun heitä hieman kehuu. Tässä kohtaa keskustelu on varmasti paikallaan, jotta vero-oikaisu menee kerralla oikein eikä harmita jälkikäteen nimin. yhden kerran töpännyt.


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

5 + 1 parasta ideaa työttömälle

Lomautettu, työtön, pitkäaikaistyötön, opiskelija tai jotain siltä väliltä. Suomesta löytyy aika paljon ihmisiä, joilla säännöllistä työtä ja palkkaa ei ole. Voi teitä onnellisia!

Jos itse saisin valita, en todellakaan istuisi 9-17 pankkitiskin takana vaan kotona lukemassa kirjoja tai kirjoittamassa hyviä neuvoja taloudenhoitoon omalla kotikoneellani.

Saas nähdä kuinka monta työtöntä suututan mutta oikeasti: NOSTA SE P*RSE SIELTÄ SOHVALTA JA TEE JOTAIN!

Eräs entinen koulukaveri soittelee minulle kerran pari kuussa. Puhelu menee jotakuinkin (joka kerta) näin:

"Moi xxxxx, mitä kuuluu?"

"Moi, kiitos, sitä samaa vanhaa, en oo vieläkään töitä saanu, mites siellä isolla kirkolla?"

"Aika kiirettä, kohta loma tulossa, pitäis miettiä mitä lasten kaa tekis."

"Niinhän ne rikkaat, meikä kun ei koskaan tollaseen duuniin pääsis."

"Aijaa, miten niin?"

"Nokun ei mua oo noilla akateemisilla lahjoilla siunattu, kyllä sää sen tiedät."

"Mut eihän se estä sua töitä tekemästä."

"No joo ei, mut kun ei täällä oo mitään hyviä työpaikkoja niinku siellä isollakirkolla..."

Jep.

Suomalainen työtön toimii näin:

Ilmoittautuu te-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Odottaa kotona, että te-toimisto lähettää kirjeen. Kun kirje tulee, suomalainen työtön lähettää (käsin) kirjoitetun hakemuksen ja toivoo että pääsisi haastatteluun. Kun kutsua ei tule, kiroaa ja lähtee ryyppäämään.

Kun olet rypenyt riittävästä itsesäälissä, tässä 5 parasta ideaa joita voit tehdä:
  1. päätä haluatko oikeasti tehdä palkkatyötä vai voisitko käyttää ammattitaitoasi paremmin hyödyksi yrittäjänä*
  2. mieti (enemmän kuin 5 min) millaista työtä haluat tehdä. On turhaa hakata päätä seinään ja tehdä työtä josta ei pidä. Etsi sen sijaan työ jonka tekemisestä oikeasti nautit
  3. suurin osa työpaikoista ei tule julkiseen hakuun, ole itse aktiivinen ja ota yhteyttä yrityksiin joihin haluat töihin mutta joissa paikkoja ei ole auki. Avoin hakemus kannattaa aina
  4. ole edustava**
  5. tee killerihakemus
+ 1 KUN pääset haastatteluun, ole oma itsesi mutta älä pelleile.

* Mene ENSIN yrittäjäkurssille ja perusta VASTA SITTEN se yritys. On niin ärsyttävää katsoa 6 kk toimineitä yrittäjiä jotka tulevat valittamaan pankkiin kun rahat loppui. Voi voi.

** Valitettavasti hoikat ja kauniit/komeat vievät muiden työpaikat. Hei, minä en näitä sääntöjä keksi. Tee siis itsellesi jotain. Aloita elämäntapamuutos. Tulevaisuudessa kiität minua kuitenkin. Aloita veden juonnista. 3 litraa päivässä puhdasta raikasta vettä niin keho ja aivot kiittää. Mutta aloita juominen vasta lauantaina. Tiedät kyllä miksi kun ensin juot sen 3 litraa. Keskity juomiseen (siis edelleen sen veden ei viinan) ensin kaksi viikkoa ja aloita vasta sitten seuraava pieni muutos. Tällä tavalla et sotke elämääsi liikaa yhdellä kertaa.

Ruokailumuutokset kannattaa tehdä yksi ateria kerrallaan. Aloita aamiaisesta ja harjoittele kunnollisen aamiaisen syömistä kaksi viikkoa ja keskity sitten lounaaseen. Jatka samaa rataa muutkin ruokailut.

Ei. Tästä ei tule fitness tai ruokablogia. Niitä löydät KVIG*** kautta ihan itsekkin.

***Kato V*ttu Ite Googlesta

tiistai 17. helmikuuta 2015

Eläkeläinen ja suurperheen äiti turhautuvat

Törmäsin tässä Tarkan Markan blogissa kommentteihin, jossa eläkeläinen ja suurperheen äiti valittelivat rahojen vähyyttä ja säästämisen mahdottomuutta.

Jotenkin on ihan pakko tarttua tähän. Tämä kun kuvastaa niin paljon sitä mentaliteettia joka meihin suomalaisiin on iskostettu.

Iso-mamma suutahti

A) Miksi ihmiset lukevat tällaisia blogeja, jos he eivät ymmärrä käyttää saamaansa tietoa oman taloutensa parantamiseen?

B) Miten näillä ihmisillä riittää aikaa valittaa taloudestaan mutta heiltä ei löydy aikaa tehdä muutosta?

En voi ymmärtää. Tarkan Markan blogi on mielestäni yksi Suomen parhaista. Markus on tehnyt vakuuttavaa työtä suomalaisten talouden muuttamisesta parempaan suuntaan ja jotkut eivät vain ymmärrä ottaa siitä mallia.

Tekisi mieli vähän ravistella (lue: paljonkin).

Organisoi ja opeta lapset säästämään rahaa

Itse olen huomannut, että ei se palkka/eläke todellakaan ole se ainoa rahanlähde. Monta kertaa on tullut palautuksia asioista, joita en edes muista palauttaneeni. Kenosta saattanut tulla 50€ voitto (okei, silloin tällöin laitan hakemuksen menemään mutta vain harvoin), vakuutuskorvaus lääkkeistä kerran vuoteen, palautusta vesilaskun- ja sähkölaskun tasauksesta, lomarahat ym.

Rahaa tulee suomalaisten tileille vaikka kuinka paljon mutta ahneuksissaan he eivät sitä huomaa. Käyttävät vain. Eräskin perhe tässä männä vuonna, valitteli kun ei rahaa riittänyt lainan maksuun. Otti niin paljon päähän se ruikutus, että tulostin molempien vanhempien tiliotteet ja niitä sitten tutkailtiin yhdessä.

Kas kummaa kun rahaa riitti Alkoon 155€ kuussa ja RAY/Veikkaus/Paf:lle 255€ kuussa. Noista minusta jo aika iso summa kertyy (lukion lyhyellä matikalla.... 410€ pauttiarallaa).

Olen pankkiurallani nähnyt kaiken (melkein), joten minulle on turha tulla ruikuttamaan että rahaa ei ole tai sitä ei ole riittävästi ettei pysty säästämään. Säästää voi aina. Kun hieman käyttää sitä kuuluisaa mielikuvitusta.

Ja säästäminen on oikeastaan aika hauskaakin, kun sen aloittaa. Kokeile vaikka 10€ kuussa jos kärsivällisyys riittää. Jos ei, tässä yksi vinkki säästää rahaa ja pari muutakin tulossa tällä viikolla.

Pysy kanavalla!


maanantai 16. helmikuuta 2015

Pankkisetä psykologina...

Kehotin sinua eilen siirtämää 10€ joka kuukausi erilliselle tilille. Rahallista arvoa tällä ei paljoakaan ole, psykologista sitäkin enemmän.

Katsos, kun siirrät tililtäsi rahaa pois - poissa silmistä, poissa mielestä - et jää kaipaamaan sitä varsinkin jos summa on noin pieni. Alat tehdä ostoksia sen mukaan, mitä tililläsi on rahaa. Ehkäpä mietit seuraavan kerran otatko työmatkalle termarin autoon mukaan vai pysähdytkö ylihintaisella kahvikupposella jollakin maamme ihanista ABC liikennemyymälöistä.

Tämän 10€ ei ole tarkoitus kasvattaa säästöjäsi millään tavalla. Tällä harjoitellaan itsekuria ja pitkäjänteisyyttä.

Tee tästä automaattinen suoritus, älä jätä sitä muistin varaan. Ihmisen muisti on rajallinen ja sinulla on varmasti paljon tärkeämpääkin muistamista kuin yksi kymppi.

Vinkki edistyneemmille:
Löysin toisen psykologisen tavan säästää rahaa T. Harv Ekerin kirjasta Secrets of the Millionaire Mind*.

Vanha kunnon Harv opettaa, että rahaa tulisi opetella hallitsemaan pikkuhiljaa (siis me hallitsemme rahaa, eikä raha meitä). Kirjassa hän opettaa avaamaan 4 erillistä tiliä, joihin siirretään 10% joka kuukausi nettotuloista. Jos siis nettotulosi on 2 000€, siirrät jokaiselle 4 tilille 200€.

Noh, tavan duunariltahan tämä ei onnistu varsinkin kun jo pelkkä lainan lyhennys syö tuloista puolet, ja onneksi Harv tietää sen. Hän opettaakin aloittamaan mistä tahansa summasta, vaikka 1€ ja tuplaamaan tuon summan joka kuukausi kunnes 10% tuloista täyttyy.

psykologia

Tässä idea pähkinänkuoressa:
Avaa 4 tiliä.
  1. Kerran vuodessa saan tuhalta 15% tilin saldosta  -tili
  2. Koulutus -tili
  3. Hyväntekeväisyys/Lahjoitus -tili
  4. Taloudellinen Vapaus -tili
Ensimmäisenä kuukautena siirrät jokaiselle tilille 10% valitsemastasi summasta. Jos et pysty/halua ensimmäisenä kuukautena säästää enempää kuin 1€, aloita sitten siitä. Siirrät jokaiselle neljälle tilille 0,10€.

Toisena kuukautena tuplaat säästösummasi eli tällä kertaa se on 2€ jolloin jokaiselle tilille kertyy 0,20€ lisää.

Kolmantena kuukautena 4€ eli 0,40€ jne.

Ensimmäisen vuoden aikana saat säästettyä yksittäiselle tilille yhteensä 409,50€. Ei hassummin. Joulukuussa alat olemaan jo aika lähellä bruttopalkkaasi, joten jos olet selvinnyt 12 kk tällä systeemillä, olet voittaja!

Mihin näitä tilejä sitten tarvitaan?
Kerran vuodessa saan tuhalta 15% tilin saldosta -tilille on tarkoitus säästää vuoden aikana rahaa, josta vuoden lopussa voit hyvillä mielin käyttää mainitun 15% = (osa) joululahjarahoista hankittu wuhuu!

Koulutustilin avulla koulutat itseäsi joko oman harrastuksen parissa tai omakustanteisesti omaan työhösi liittyen = mitä enemmän osaat, sitä enemmän voit pyytää palkkaa - tai mennä kilpailijalle töihin.

Hyväntekeväisyys/lahjoitustili on ihan must. Tästä ei edes keskustella.

Taloudellisen vapaustilin avulla säästät itsellesi summan X, jonka turvin voit jäädä eläkkeelle ennenaikaisesti, matkustaa maailman ympäri kun täytät 50 vuotta tai muutat Thaimaahan ihan vain huvin vuoksi. Tähän tiliin ei kajota ennen kuin tavoite on saavutettu. Piste.

Itse käytän koulutus tiliä myös kirjahankintoihin. Jos kuulen jostakin hyvästä kirjasta, se on helppo ostaa kun tilillä on sitä varten ENSIN säästetty tarvittavat rahat. Tällä hetkellä minulla on menossa kuukausi 7. Aloitin kunnianhimoisesti 10€ joten tässä kuussa tileilleni siirtyi 4 x 64€.

Kerro oma kokemuksesi siitä, miten olet aloittanut säästämisen. Mitä hyviä vinkkejä sinun pöytälaatikostasi löytyy?

pankkitili

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mistä pirusta minä sitä ylimääräistä rahaa kaivan?!

Ensinnäkin, lopeta se kaivaminen. Todennäköisesti kaivat itsellesi suurempaa kuoppaa josta on vieläkin vaikeampi päästä ylös.

Sen sijaan suuntaa energiasi älyysi. Kyllä, sinullakin on älyä, ideoita, ajatuksia, mielikuvitusta ihan niin kuin kaikilla muillakin. Et ole yhtään tyhmempi kuin Bill Gates tai Steve Jobs. Ainoa ero on siinä, että he eivät sallineet kenenkään lokeroida itseään "tavan työhön" vaan lähtivät rohkeasti viemään omia ajatuksiaan eteenpäin.

Tiedän, että työssäsi on tylsää. Tai vielä pahempaa, sinulla ei ole töitä ollenkaan. Miksi sen pitäisi silti estää sinua? Miksi palkkasi pitäisi olla ainoa tulonlähteesi? Miksi tuskailisit kotona ja voivottelisit että sinulla ei ole töitä kun voit OIKEASTI tehdä itsekkin jotain sen eteen!

Meillä suomalaisilla on hullu tapa joko tappaa itsemme työnteolla tai maata sohvalla tekemättä mitään. Ei ole olemassa välimuotoja. Joko tai. Musta valkoinen.

steve jobs apple

P*skat sanon minä.

Eräs työkaverini kävi juttelemassa esimiehen kanssa vuosi sitten. Hän neuvotteli itselleen lyhyemmän työviikon - tehden töitä ti-pe - ja vapaa-ajallaan hän alkoi kirjoittaa kirjaa. Vuoden työn jälkeen omakustanteisesti painettuna, kirja on julkaistu ja ensimmäinen 50 kpl painos myyty loppuun. Hän jäi nippa nappa plussalle mutta entä sitten? Hän painattaa toisen erän, nostaa hintaa muutamalla eurolla ja kun ihmiset tietävät ja tuntevat hänet, hän myy aivan varmasti toisenkin painoksen loppuun ennen juhannusta.

Sivuhuomautus: kävin saman keskustelun esimieheni kanssa puoli vuotta sitten. Hän nauroi minut ulos huoneesta. Se siitä tasa-arvosta työpaikoilla.

Lapsuudenystäväni muutti muutama kuukausi sitten Madridiin perheensä kanssa, koska hän kirjoitti omasta ammatiosaamisestaan e-Kirjan ja myy sitä Campwiren kautta. Hänkin teki ENSIN vuoden töitä, että sai e-Kirjan kirjoitettua. Ja NAUTTII nyt työnsä tuloksista.

Tässä tulee se hauska kohta:
Jos sinä saisit päättää, jos se ei olisi rahasta tai mistään muustakaan kiinni, mitä sinä haluaisit tehdä - oikeasti isona? Miksi et sitten tavoittelisi sitä?

Siis oikeasti! Jos haluat olla Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja, miksi et aloita valmentajauraasi junnuliigasta? Tottakai joudut tekemään sitä aluksi ilman palkkaa mutta ammattitaitosi vie sinua ihan varmasti eteenpäin.

No entäs se raha?
Jos tarvitset juuri-nyt-heti-välittömästi helpotusta rahatilanteeseesi, kävele autotalliin ja myy sieltä roinaa Huuto.netin tai Tori.fin kautta. Sinulla on siellä sitä ihan yhtä paljon kuin minullakin.

Lopeta turhien työkalujen/elektroniikkahärpäkkäiden/vaatteiden/muotikotkotusten/
sisustustavaraoiden/täytä-tämä-kohta-millä-tahansa-tavaralla ostaminen. Ja katkaise rahahanat vaimolta/miehenltä, tyttöystävältä/poikaystävältä ja lapsilta. Opeta heille, että sinä et ole pohjaton rahatynnyri vaan tavoittelet tästä lähtien omia unelmiasi. He voivat päättää seuraavatko sinua vaiko eivät.

Ja kyllä. Lisää vinkkejä, mistä ja miten ylimääräistä rahaa voi hankkia, on tulossa.

Siirrä aluksi joka kuukausi 10 € toiselle tilille. Jos pystyt siirtämään enemmän, hyvä. Mutta jos sinulla on oikeasti tiukkaa, siirrä se 10 €. Tällä on todellisuudessa enemmän psykologinen tarkoitus kuin rahallinen.

Miten psykologia liittyy talouden hallintaan - siitä kerron lisää huomenna.

Jos saisit valita mitä työtä tekisit isona - se työ mihin sinulla oikeasti on intohimoa ja voisit tehdä sitä tunnista toiseen - mitä se on? Kommentoi alle. Itsellä se on ainakin tämä kirjoittaminen...

ranta, loma, kesäloma

lauantai 14. helmikuuta 2015

Paras rahankäyttövinkki ikinä!

Millloin (viimeksi) olet törmännyt tilanteeseen, jossa yllättäen postiluukusta tipahtaa 800€ lasku (sähkön tasauslasku, veromätkyt, luottokortin ylitys...)?

Mikään tässä elämässä harvoin tulee yllätyksenä. Tiedät, että auto pitää katsastaa joka vuosi, renkaat pitää uusia 2-3 vuoden välein, sähkölaskusta tulee tasauslasku, silmälasit pitää uusia 1-3 vuoden välein jne. Nämä eivät voi olla sinulle yllätyksiä. Sen sijaan ongelma on siinä, että et muista niitä milloinkaan.

VINKKI:
Miksi et siis laittaisi rahaa sivuun odottamaan kunnes tuo iso lasku tulee?

Paras keino välttää nämä "yllärilaskut", on laskea todelliset vuosimenot juuri näistä kuluista, jakaa summa 12 (kk) ja siirtää tuo summa erilliselle tilille odottamaan tulevaa laskua.


Auton huoltoon pitää (minun tapauksessani) käyttää keskimäärin 1 500€ / vuosi. Tiedän tämän, koska olen säilyttänyt 3 viimeisimmältä vuodelta huoltokuitit. Auton renkaat vaihdan tyypillisesti 2 vuoden välein. Kesä- ja talvirenkaisiin menee keskimäärin 540€ / 4 rengasta, jolloin molemmista menee todellinen kustannus 1 080€ / 2 vuoden välein.

Tämä summa tulee siis jakaa ensin 2 (vuodella) ja sitten 12 (kk) jotta tiedän, miten paljon minun on siirrettävä rahaa toiselle tilille. Ei iske pakokauhu kun pitää huhtikuussa kävellä rengasliikkeeseen ostamaan tuliterät tassut auton alle!

Simppeliä!

Sama juttu teknisten vimpaimien ja silmälasien kanssa.


Tekniset vimpaimet eli puhelimet, läppärit ja iPadit, nuo sosiaalisen elämän rajoittajat, uusitaan pääsääntöisesti 2 vuoden välein. Siis todellakin, eihän ne pidempään kestä kuin takuu.

Oma ja lasten puhelimet 3 x 300 €, läppäri 500 € ja iPad 400€, yhteensä 1 800€ / 2 vuoden välein, 900€ vuosi ja 75 € kk.

Silmälasit omat (juuri vaihdetut) 436 € / 2 vuoden välein ja lasten 550 € joka vuosi. Tarvinneeko enää laskea eiköhän tässä idea tullut selville.

Ja ei. Sinä. Et. Saa. Käyttää. Sitä. Rahaa. Mihinkään. Muuhun. Piste.

Avaat ihan erillisen tilin "kerran-tai-pari-vuodessa-maksettavat-menot" ja siirrät rahat sinne.

Kyllä.
Tiedän ihan tasan tarkkaan mitä ajattelet juuri nyt.

Mistä h*lvetistä minä ne rahat kaivan, jotka siirrän tuolle "kerran-tai-pari-vuodessa-maksettavat-menot" tilillen?!

Kas siinäpä oivallinen kysymys, johon vastaan mielelläni huomenna.

Mikä on sinun "paras" rahankäyttövinkkisi? Kommentoi anonyymina niin tiedän että siellä ruudun toisella puolella on muitakin kuin äiti.




perjantai 13. helmikuuta 2015

Viha-rakkaussuhde budjettiin

Pidän luvuista.
Oikeastaan rakastan niitä.

Sain suurta tyydytystä lukiossa keksimällä ratkaisuja matemaattisiin ongelmiin. Mutta vihaan budjettia. Sitä kaiken pahan alkua ja juurta.

Mutta puoli vuotta sitten tajusin, että ilman budjettia, en selviä veloistani. Niinpä vein lapset yhtenä viikonloppuna mummolaan ja istuin tietokoneeni ääreen.

Perkele sanon minä.

Kokeilin kaikkea mahdollista. Microsoftin budjettimalleja. Liian monimutkaisia.
Googlasin. Ei niistä ottanut selvää erkkikään.
Pakko oli rakentaa oma malli, jota olisi nopea käyttää ja helppo päivittää.

Tulostin verkkopankista edellisten 6 kuukauden tiliotteet ja ryhdyin hommiin. Kirjasin ylös kaiken mitä olin kortilla maksanut ja millaisia laskuja oli tililtäni veloitettu.

Kirosin.
Vihasin matematiikkaa.

matematiikka

Mutta tehty mikä tehty.
Tuloksena -1 130€ vaje joka kuukausi. Ei ihme että olo oli raskas. Yksityiskohtaisen budjetin löydät täältä.

Sitten ei auttanut muu kuin miettiä, miten tästä eteenpäin. Ensin ajattelin, että laitan kaiken sileäksi ja ryyppään mutta sitten muistin, että lapsilla pitää olla sängyt. Ja vaatteet. Voi sosiaalitantat tulla aika nopeasti jos lapset ilmaantuvat kouluun pyyhkeet päällä.

Hyvin nopeasti luovuimme kaikesta turhasta ja palasimme perusasioiden äärelle.

  • lehtitilaukset lopetettiin
  • maksulliset kanavat lopetettiin
  • vahinkovakuutukset sekä puhelin- ja laajakaista liittymät kilpailutettiin
  • ruokaostokset tehtiin tarjousten perusteella
  • auto meni seisontavakuutukseen ja työmatkat tein bussilla
Tämä on vain pirun hidasta hommaa. Kun lehdet maksetaan kerran vuodessa, ei siitä iloa synny kun 7 päivää lehti ilmestyy joka viikko postilaatikkoon. Nautitaan sitten koko rahan edestä.

Huomenna käyn tarkemmin läpi tuota tekemääni budjettia. Viksut immeiset voivat nähdä että ei se ihan täysin pidä paikkaansa. Siinäpä onkin opetus numero 1.


torstai 12. helmikuuta 2015

Miksi velkaantuminen on niin helppoa?

Koska se tehdään liian helpoksi.

Ei, en puhu salaliitosta (vaikka siitä saisikin mielenkiintoisen blogin aikaiseksi) mutta puhun siitä, että velan tekeminen on oikeasti liian helppoa.

Voit tehdä itsellesi puolessa vuodessa velkaa 160 000€ pelkillä pikavipeillä (oikeasti, olen nähnyt sen perheen joka niin teki). Voit hakea luottokortteja vaikka jokaisesta pankista, jos pystyt siirtämään osan tulovirrastasi sinne. Voit ostaa kolme autoa ja hakea rahoitusta autokaupan kautta ilman että toiset pankit ja oma pankkisi saavat siitä tietää (autokauppa siis hakee luottopäätökset eri pankeilta).

Sairaan helppoa.

Ja houkutus on suuri.

Naapuri kävi 4 viikon lomalla Thaimaassa, eiköhän mekin lähdetä! 
Toinen naapuri vaihtoi uudempaan autoon, meidänkin pitää vaihtaa!
Isi! Luokkakaverit ilkkuivat mun vanhaa tyhmää puhelinta!
Miks meillä ei oo iPadia niinku Saaralla!
En mä voi noita housuja pitää kun niitä ei oo ostettu (täytä tähän sopiva merkkiliike) liikkeestä!


keep calm and spend money

Katsomme lasten kanssa viikonloppuisin televisiota. Parhaimmillaan lasten leffan välissä on 20 minuutin välein mainoskatko jossa näytetään vähintään 15 mainosta (laske vaikka). Kun samat mainokset pyörivät silmiesi edessä päivästä toiseen, arvaa mitä tapahtuu kun menet seuraavan kerran kauppaan?

Enkä edes vaivaudu mainitsemaan verkkokauppoja, mobiilipelejä ja mobiiliaplikaatioita...

Liian helppoa. 
Olen törmännyt pankissa myös tähän ilmiöön:

Uusi asiakas houkutellaan sisään hyvällä tarjouksella. Annetaan vähän ylimääräistä lainaa sopivalla korolla, luottokortti tai pari kaupan päälle. Odotetaan vuosi tai pari ja kun asiakas tulee itkien pankkiin että rahat eivät riitäkään kaikkiin lainoihin, paketoidaan ne uudella lainalla ja korotetaan hieman korkoa kun vakuuttakaan ei enää ole.

Tahallista vai tahatonta? Kuten sanottu, en puhu salaliitosta.

Kerro karmaisevin kokemuksesi lainan hakemisesta? Haitko lainan pankista vai jostain muualta? Oliko prosessi nopea, hidas vai jotain muuta? Voit kommentoida anonyymisti, mikäli et halua naapureittesi saavan selville taloudellista tilannettasi.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Mikä on minun lähtötilanteeni?

Parempikin se on ollut. Mutta ei auta itku markkinoilla. Olosuhteille kun ei voi mitään, ainoa keino on hyväksyä tilanne ja porskuttaa eteenpäin.

Velan kokonaismäärä nyt noin 218 000€ (sis. asuntolainan, autolainan ja kaksi luottokorttia)
Normaali kuukausilyhennys koko lainamäärästä 1 978,75€ (sis. korot), 1 317,50€ ilman korkoja.

Säästöjen kokonaismäärä nyt noin 8 800€ (sis. tilit ja YHDEN rahaston)

Tavoite 5 vuoden kuluttua:

Velan määrä 0€

Säästöjen määrä: 100 000€

Mahdotonta? Sehän nähdään!

Normaalin maksuohjelman mukaisesti, lainat olisi maksettu pois vajaan 19 vuoden kuluttua. Jos säästän 150€ kuussa rahastoon, tavoite pitäisi olla kasassa 56 vuodessa jos arvonnousua ei oteta huomioon.

Ja sanottakoon että palkkani ei todellakaan ole huippuluokkaa. Suomalaisten keskiarvopalkkakin on suurempi kuin minun.

Avaan hieman myöhemmin omia kulutustottumuksiani ja tulojani. Tässä kuitenkin lähtötilanne.

velka

Teen jokaisen kuukauden lopussa yhteenvedon siitä, mitä olen kuukauden aikana tehnyt, jotta olen askeleen lähempänä tavoitetta. Näet konkreettiset askelmerkit, jotka kenen tahansa on helppo kopioida.

Ja vielä kerran ei.
En todellakaan aio kertoa sinulle, miten sinun pitäisi rahasi sijoittaa. Jos kaipaat sijoitusvinkkejä, lue jotain toista blogia. Tämä blogi kertoo sinulle sen, miten ylipäätään saat rahaa, jota sijoittaa. Sillä uskallan väittää, että puolet lukijoistani elää palkkapäivästä palkkapäivään ilman minkäänlaista tai -suuruista varakassaa.

Onneksi metodillani saat kerättyä sen nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa.