sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mistä pirusta minä sitä ylimääräistä rahaa kaivan?!

Ensinnäkin, lopeta se kaivaminen. Todennäköisesti kaivat itsellesi suurempaa kuoppaa josta on vieläkin vaikeampi päästä ylös.

Sen sijaan suuntaa energiasi älyysi. Kyllä, sinullakin on älyä, ideoita, ajatuksia, mielikuvitusta ihan niin kuin kaikilla muillakin. Et ole yhtään tyhmempi kuin Bill Gates tai Steve Jobs. Ainoa ero on siinä, että he eivät sallineet kenenkään lokeroida itseään "tavan työhön" vaan lähtivät rohkeasti viemään omia ajatuksiaan eteenpäin.

Tiedän, että työssäsi on tylsää. Tai vielä pahempaa, sinulla ei ole töitä ollenkaan. Miksi sen pitäisi silti estää sinua? Miksi palkkasi pitäisi olla ainoa tulonlähteesi? Miksi tuskailisit kotona ja voivottelisit että sinulla ei ole töitä kun voit OIKEASTI tehdä itsekkin jotain sen eteen!

Meillä suomalaisilla on hullu tapa joko tappaa itsemme työnteolla tai maata sohvalla tekemättä mitään. Ei ole olemassa välimuotoja. Joko tai. Musta valkoinen.

steve jobs apple

P*skat sanon minä.

Eräs työkaverini kävi juttelemassa esimiehen kanssa vuosi sitten. Hän neuvotteli itselleen lyhyemmän työviikon - tehden töitä ti-pe - ja vapaa-ajallaan hän alkoi kirjoittaa kirjaa. Vuoden työn jälkeen omakustanteisesti painettuna, kirja on julkaistu ja ensimmäinen 50 kpl painos myyty loppuun. Hän jäi nippa nappa plussalle mutta entä sitten? Hän painattaa toisen erän, nostaa hintaa muutamalla eurolla ja kun ihmiset tietävät ja tuntevat hänet, hän myy aivan varmasti toisenkin painoksen loppuun ennen juhannusta.

Sivuhuomautus: kävin saman keskustelun esimieheni kanssa puoli vuotta sitten. Hän nauroi minut ulos huoneesta. Se siitä tasa-arvosta työpaikoilla.

Lapsuudenystäväni muutti muutama kuukausi sitten Madridiin perheensä kanssa, koska hän kirjoitti omasta ammatiosaamisestaan e-Kirjan ja myy sitä Campwiren kautta. Hänkin teki ENSIN vuoden töitä, että sai e-Kirjan kirjoitettua. Ja NAUTTII nyt työnsä tuloksista.

Tässä tulee se hauska kohta:
Jos sinä saisit päättää, jos se ei olisi rahasta tai mistään muustakaan kiinni, mitä sinä haluaisit tehdä - oikeasti isona? Miksi et sitten tavoittelisi sitä?

Siis oikeasti! Jos haluat olla Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja, miksi et aloita valmentajauraasi junnuliigasta? Tottakai joudut tekemään sitä aluksi ilman palkkaa mutta ammattitaitosi vie sinua ihan varmasti eteenpäin.

No entäs se raha?
Jos tarvitset juuri-nyt-heti-välittömästi helpotusta rahatilanteeseesi, kävele autotalliin ja myy sieltä roinaa Huuto.netin tai Tori.fin kautta. Sinulla on siellä sitä ihan yhtä paljon kuin minullakin.

Lopeta turhien työkalujen/elektroniikkahärpäkkäiden/vaatteiden/muotikotkotusten/
sisustustavaraoiden/täytä-tämä-kohta-millä-tahansa-tavaralla ostaminen. Ja katkaise rahahanat vaimolta/miehenltä, tyttöystävältä/poikaystävältä ja lapsilta. Opeta heille, että sinä et ole pohjaton rahatynnyri vaan tavoittelet tästä lähtien omia unelmiasi. He voivat päättää seuraavatko sinua vaiko eivät.

Ja kyllä. Lisää vinkkejä, mistä ja miten ylimääräistä rahaa voi hankkia, on tulossa.

Siirrä aluksi joka kuukausi 10 € toiselle tilille. Jos pystyt siirtämään enemmän, hyvä. Mutta jos sinulla on oikeasti tiukkaa, siirrä se 10 €. Tällä on todellisuudessa enemmän psykologinen tarkoitus kuin rahallinen.

Miten psykologia liittyy talouden hallintaan - siitä kerron lisää huomenna.

Jos saisit valita mitä työtä tekisit isona - se työ mihin sinulla oikeasti on intohimoa ja voisit tehdä sitä tunnista toiseen - mitä se on? Kommentoi alle. Itsellä se on ainakin tämä kirjoittaminen...

ranta, loma, kesäloma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti